Pekka Tyrylahden kisadieetti 2015

Juttelimme tuossa joulun alla Pekan kanssa että hänellä alkaa kisaprojekti taas heti vuoden alusta. Meillä oli aikaisemmin onnistunut kisakuntoprojekti josta voit lukea täältä. Sovimme että otamme metodejani käyttöön jotta kisadieetistä tulisi hieman helpompi. Pekka on hienossa OFF-kauden kunnossa jo nyt ja selvästi matalammassa rasvaprosentissa kuin viime kisadieetin alussa. Pekan rasvaprosentti ei noussut korkealle kisojen jälkeen, joten pysyviä vaikutuksia tekemillämme jutuilla oli. Loistavaa! Yleisesti ottaen muutenkin kisadieetin jälkeen täytyy ruokamääriä lisätä rauhallisesti koska keho on tilassa jossa rasvaa varastoidaan helposti. Puhun tässä kirjoituksessa lähinnä Biosignaturesta ja siihen liittyvistä jutuista vaikka ruokavalio ja treeni on minunkin valmennuksessani kaikkein tärkeimmät tekijät painonpudotuksessa.

Uusimmassa mittauksessa selvisi että optimoitavia asioita on vielä, kuten 2 kertaa yössä herääminen vessaan, mikä näkyy pohkeen mittauspisteessä. Tämä luonnollisesti vaikuttaa kasvuhormonin tuotantoon koska kasvuhormoni tuotetaan pääasiassa yöllä ja kovien treenin yhteydessä. Uni vaikuttaa myös kilpirauhaseen, testosteroniin, kortisoliin ja moniin muihin hormoneihin. Pekka kirjoitti blogiinsa Sportsnutritionin sivuilla valmennuksen aloituksesta ja treeniohjelmasta jonka suunnittelin hänelle: http://blogi.sportsnutrition.fi/kisavalmennusta-ja-kovaa-alennuskoodia/

Pekan parempi OFF-kunto johtuu ainakin siitä että Pekan keho sietää hyvin hiilihydraatteja nyt verrattuna viime kisadieetin alkuun. Hänen insuliiniherkkyytensä on selvästi parempi kuin aikaisemmin (matalammat kyljen ja lapaluun pisteet Biosignaturessa ja matalampi rasvaprosentti). Kun viime kisadieetillä laskimme hiilarit matalalle lyhyeksi (!) aikaa, nyt hiilareita ei tarvitse eikä kannatakaan laskea matalalle missään vaiheessa.

Tässä Pekan Biosignature-profiilit viime kisadieetin alussa vs. nyt aloitetun kisadieetin alussa. Kaikista suurin ero näkyy takareiden pisteessä, jossa on 3,7cm vähemmän rasvaa nykyään. Aika hitonmoinen ero ainakin omasta mielestäni:

pekka biosignature 2012 kisadieetin alussa

Kisadieetin alkukunto 2012

pekka biosignature 2015 kisadieetin alussa

Kisadieetin alkukunto 2015

 

 

Kommentoi

*